Kuinka löytää parisuhde?
Hyvän parisuhteen löytäminen on monille yksi elämän tärkeimmistä tavoitteista. Siinä onnistumiseen on kautta aikojen panostettu valtavasti aikaa ja vaivaa.
Vanhoina aikoina arvossa olivat erilaiset taidot, joista oli hyötyä parisuhteen löytämisessä. Opeteltiin esimerkiksi tanssimista, sillä tanssit olivat suosittu tapa kumppanin löytämiseen. Kuninkaiden hoveista maaseudun latotansseihin sekä 20-luvun jazz-illoista 80-luvun diskoihin, tanssilla on ollut tärkeä rooli ihmisten välisessä pariutumisessa.
Myös keskustelutaidot ja huumorintaju ovat olleet kautta aikojen suosittuja ja tärkeitä soidintaitoja. 1700-luvun herrasväen keskustelukerhoista moderneihin kommunikaatiovalmennuksiin, nähdään hyvät keskustelutaidot tärkeänä edellytyksenä parisuhteen löytymiselle.
Maailman muuttuessa muuttuvat myös taidot, joita tarvitsemme onnistuaksemme. Meidän aikamme suurin pariutumiseen liittyvä muutos on deittailun siirtyminen nettiin. Muutos on ollut paitsi suuri, myös nopea.
Vielä 2000-luvun alkupuolella nettideittailua kokeilivat vain harvat ja valitut. Nettideittailua pidettiin silloin outona, eikä se ollut suosittua. Sen sijaan nyt, vain 20 vuotta myöhemmin jo viidesosa kaikista parisuhteista alkaa netissä!
Netti on siis jo nyt maailman toimivimpia tapoja kumppanin löytämiseen ja sama kehitys jatkuu todennäköisesti myös tulevaisuudessa.
Tästä syystä on tärkeää panostaa taitoihin, joiden avulla onnistumme kumppanin löytämisessä myös modernissa maailmassamme. Taito keskustella netissä tai taito kirjoittaa viehättävä deittiprofiili ovat aidosti tärkeitä taitoja parisuhteen löytämisen kannalta.
Tämän vuoksi deittipalvelu Lovena panostaa muiden asioiden ohella myös valmentavaan otteeseen. Emme tarjoa pelkkää nettideittialustaa, vaan myös tehokkaan työkalun, joka auttaa käyttäjäänsä onnistumaan nettideittailussa. Sekä me itse, että käyttäjämme ovat kokeneet tämän tärkeänä, sillä nettideittailu on monelle vielä suhteellisen uusi ja jännittävä tapa tutustua uusiin ihmisiin.
Lovena auttaa esimerkiksi kirjoittamaan kiinnostavan deittiprofiilin, joka saa enemmän yhteydenottoja. Se neuvoo hyvän yhteydenoton kirjoittamisessa, jotta voisit paremmin lähestyä kiinnostavia käyttäjiä. Se myös auttaa käymään parempia keskusteluja, jotta tutustumisenne lähtisi mahdollisimman sujuvasti käyntiin.
Mikäli koet kumppanin löytämisen itsellesi ajankohtaiseksi, kutsumme sinut tutustumaan Lovenaan maksutta kahden viikon ajan. Tervetuloa mukaan ja tsemppiä deittailuun!
SUBMIT YOUR COMMENT