Kuinka paljon deittailuun menee rahaa? Kuinka paljon ensitreffit saavat maksaa? Janika, 29, kertoo, että hänen halukkuutensa käyttää deitteihin rahaa riippuu siitä, kuinka pitkään on tunnettu ennen treffeille menemistä. Summa vaihtelee parista kympistä jopa sataseen.
“Jos menen deittisovelluksesta jonkun kanssa lyhyen juttelun jälkeen, olen valmis käyttämään deitteihin parikymppiä. Jos taas tapaan ihmisen oikeassa elämässä esimerkiksi yhteisen tutun kautta, tai pidän jotain potentiaalisena, olen valmis panostamaan rahallisesti enemmän. Voin mennä esimerkiksi fine dining -ravintolaan, jossa oma osuuteni on sata euroa”, hän sanoo.
Treffien hintalappu nousee heti kympillä, jos sinne matkustaa taksilla, kuten Janika joskus tekee. Tai jos ostaa uusia vaatteita treffeille, sekin maksaa. Hän myöntää, että nämä kulut ovat turhia joskus.
“On se todella turhaa ostaa deiteille uudet vaatteet ihan oman päähänpiston vuoksi. Sekin on aika turhaa, että valmistautuu liian pitkään ja joutuu menemään taksilla, vaikka asuu Helsingin keskustassa”, hän sanoo.
“Olen maksanut myös deittitapahtumista ja sovellusten premium-jäsenyyksistä. Kyllä mulla voi mennä deittailuun helposti sata euroa kuussa”, Janika kertoo.
Mihin kaikkeen deittailussa menee rahaa?
- Deittisovellukset
- Deittikurssit
- Deittitapahtumat
- Treffeille matkustaminen
- Asun ostaminen ja laittautuminen
- Aktiviteetit treffeillä
- Ruoat ja juomat
Ensitreffit: kuuluuko lasku puolittaa?
Janika tarjoutuu aina ensitreffeillä maksamaan oman osuutensa. Jos treffikumppani haluaa tarjota Janikalle, se on hänelle ok, mutta hän ei vaadi sitä. Hän kertoo, että noin puolet treffikumppaneista haluaa tarjota ja toisen puolen kanssa laskut maksetaan erikseen.
Kun deittailu jatkuu pidempään, Janikan toiveena on, että treffit maksetaan vuorotellen.
“En ole puolikkaiden laskujen fani.”
Vinkit edullisiin tai ilmaisiin treffeihin:
- Kirjastoista voi nykyään lainata kävelysauvoja, ompelukoneita ja jopa soittimia.
- Netistä ja suoratoistopalveluista löytyy elokuvia ilmaiseksi ja edullisesti.
- Uimarannalla käyminen on ilmaista, ja talvella monilla rannoilla on kaikille avoin avanto.
- Kävely on helppo tapa tutustua toiseen, eikä rahaa tarvitse käyttää lainkaan. Myös vaeltaminen, juokseminen ja pyöräily ovat hyviä vaihtoehtoja, mikäli pitää liikunnallisista aktiviteeteista.
- Lähtekää kotiseutumatkalle ja tutustukaa johonkin kaupunginosaan, joka ei ole teille vielä niin tuttu. Jokaisella on kotikaupungissaan paikkoja, joissa ei ole vielä käynyt.
- Mikäli olette oikein maanläheisiä, lähtekää kalastamaan, sienestämään tai marjastamaan.
- Erilaiset lauta- ja videopelit ovat hauskoja ja varmistavat, ettei puheenaiheet tai tekeminen lopu kesken.
Taloustilanne vaikuttaa
Erityisesti nyt taloudellisesti epävarmoina aikoina Janika ajattelee omaa ajankäyttöään entistä tarkemmin. Tällä hetkellä hän priorisoi töitä deittailun sijasta.
Taloustilanne maailmalla vaikuttaa myös niin, ettei Janika ole yhtä halukas panostamaan rahallisesti varsinkaan ensimmäisiin treffeihin.
“Kävely ja kahvittelu nousevat hyviksi vaihtoehdoiksi ensimmäisillä treffeillä. Ne eivät vie niin paljon aikaa eikä rahaa”, hän sanoo.
“Rahan käyttö ei ole minulle ongelma, vaan se, jos käyttää sitä hukkaan. Jos en tiedä ihmisestä mitään ja menen hänen kanssaan syömään, niin kyllä siinä menee useampi tunti ja useampi kymppi.”
Milloin rahankäyttö on turhaa ja milloin tarpeellista?
Vaikka Janika on edelleen sinkku, hän kokee saaneensa arvoa esimerkiksi deittailutapahtumista. Deittailusovelluksista maksaminen ei taas ole antanut hänelle hirveästi.
“Jos puhutaan vaikka Tinder Goldista, niin ei siitä saa deittailuun lisäarvoa. Jos haluaa katsoa, ketkä ovat tykänneet profiilistani, saan toki lisäinformaatiota, mutta se ei ratkaise mitään”, hän kertoo.
Janikaa ei haittaa käyttää treffeihin rahaa, kun kyseessä on oikeasti kunnon elämys ja sellainen henkilö, johon mielellään panostaa.
“Tykkään muutenkin käyttää rahaa aktiviteetteihin, elämyksiin ja staycationeihin. Oma kynnys rahankäytölle deittailussa ei ole kauhean korkea, kun vertaan ympäristööni”, hän sanoo.
“Olen mennyt ihan toiseen maahankin treffeille. Se oli ajallisesti ja rahallisesti jonkinlainen panostus.”
Omaan itseensä panostaminen kannattaa
Janikalla on ollut elämänsä aikana erilaisia valmentajia, joiden kanssa hän on päässyt sparrailemaan muun muassa sinkkuuteen ja parisuhteisiin liittyviä asioita. Hän uskoo, että monelle olisi hyötyä valmentajasta. Myös terapiassa käyminen on hyvä sijoitus itseensä ja omaan parisuhteeseensa.
“Oma mindset ja asenne ovat tärkeitä ja todella isossa osassa deittailua. Jos ajattelee, ettei tästä tule mitään, niin luultavasti ei tulekaan. On tärkeää myös käsitellä omiin pettymyksiin ja tunteisiin liittyviä asioita, jotta voi antaa deittailussa”, hän sanoo.
Janika suosittelee siis panostamaan enemmän sisäisiin kuin ulkoisiin asioihin. Hän uskoo, että näin lopputulos on parempi.
Panosta sinäkin itsesi kehittämiseen!
Kiinnostaisiko sinua osallistua deittikurssille ja käyttää rahaa turhan sijasta kerrankin oikeasti hyödylliseen asiaan? Tutustu Lovenan deittivalmennukseen.
SUBMIT YOUR COMMENT