Kumppanin löytäminen kolmekymppisenä: mahdoton tehtävä?
“Tinderiin 30-vuotiaana ja olisko ollut kolmas match kun tärppäs ja nykyään 8 vuotta yhdessä ja kihloissa”, kertoo eräs nainen onnellisesta rakkaustarinastaan.
Kuulostaako tutulta? Ei minustakaan… Ne, jotka löytävät kumppanin sormia napsauttamalla (tai puhelinruutua pari kertaa pyyhkäisemällä), ovat todellaharvassa.
Deittailu kolmekymppisenä on erilaista kuin kaksikymppisenä. Kolmekymppisellä alkaa olla enemmän elämänkokemusta ja parempi taloudellinen tilanne, ja yleensä tuossa elämänvaiheessa toteutetaan omia unelmia.
Kun deittailu kaksikymppisenä saattoi olla hauskaa ja leikkisää, kolmekymppisenä panokset kovenevat ja rima nostetaan korkeammalle. Tämä tuo hommaan tietynlaista kyspyyttä, mutta toisaalta deittailumaailma voi olla kolkko ja kylmä.
Tähän on listattuna asioita, joita kolmekymppiset deittailijat tunnistavat omassa rakkauselämäsään ja kumppanin haussaan.
1. Erilaiset elämänvaiheet
Kolmekymppiset ovat hyvin erilaisissa elämänvaiheissa keskenään. Jotkut keskittyvät uraansa ja jotkut haluavat kovasti perustaa oman perheen. Joillain taas saattaa olla jo esimerkiksi lapsia edellisestä suhteesta.
“Musta on ollut kauheeta, kun on niin eri elämäntilanteita. Toisella voi olla lapsia ja talo, ja itse asua vuokrayksiössä. Ne, joilla ei ole jo lapsia ja historiaa, ovat sellaisia “pelimiehiä”, jotka nauttivat vapaudestaan. Niin yritäpä siinä sitten”, kertoo kolmekymppisenä deittaillut nainen.
Joillain kolmekymppisillä on jo lapsia aiemmista suhteista, joillain ei. Lasten hankkiminen jakaa tässä elämänvaiheessa mielipiteitä ja vaikuttaa kumppanin valintaan. Myös se, onko kumppanilla jo valmiiksi lapsia, on joillekin turn-on ja toisille taas turn-off, ja se väistämättä vaikuttaa deittailuskeneen.
2. Vakiintuminen kiinnostaa
Kolmekymppiset tiedostavat entistä paremmin sen, ettei ole ikuisesti nuori, vaan kaikki vanhenevat ja rypistyvät. Tästä aiheutuu entistä suurempi tarve luoda pysyvä suhde. Irtosuhteet eivät kiinnosta samalla tavalla, koska niistä on jo tarpeeksi kokemusta nuoruudesta.
Kolmekymppiset deittailevatkin usein löytääkseen elämäänsä ihmisen, jonka kanssa olla pidempään. Loppuelämän kumppani on haaveena, ja onkin turhauttavaa, mikäli vastapuoli ei jaa samaa ajatusta tulevaisuudesta.
“Ei parikymppisenä kukaan etsi pitkää suhdetta Vasta 30+ alkaa löytyä sellaisia ja on itse myös niin erilainen parikymppinen, jolloin vasta harjoiteltiin elämää”, kertoo eräs tätä bloggausta varten haastateltu.
3. Baareissa ei jakseta roikkua
Monet Lovenaa käyttävät yli 30-vuotiaat sinkut kertovat, etteivät he jaksa enää käydä baareissa samalla tavalla kuin nuorempana. Kun tuo perinteinen seuranhakuympäristö on suljettu pois vaihtoehdoista, moni jää kiinnostuu nettideittailusta.
Esimerkiksi 38-vuotias Esa kertoo, ettei hän enää vanhemmalla iällä jaksanut roikkua baareissa. Lue koko Esan tarina täältä ja ota selvää, mikä teki deittailusta hänelle mukavampaa.
4. Rima on korkeammalla kuin ennen
Iän ja kokemuksen ja entisen suhteiden myötä tietää paremmin, mitä haluaa, ja standardit ovat korkeammalla. Kumppanin valinnassa korostuvat esimerkiksi samanlaiset tavoitteet elämälle. Myös tietämys ja hyväksyntä omasta seksuaalisuudesta näkyvät kumppanin valinnassa.
“Se, mitä se ikä tuo, on että alkaa tarkemmin hahmottua se, millaista parisuhdetta etsit ja millaista suhdetta toivot rinnalle”, eräs sinkku kertoo.
“Kolmekymppisenä rima nousi koko ajan. Ne asiat, joita arvostat ihmisessä, ovat toisenlaisia. Enemmän arvostat kumppanuutta ja keskusteluita. Ei olekaan, että haluaa superhyvännäköisen tv-staran vierelleen, kuten joskus aiemmin”.
5. Entisistä suhteista on otettu opiksi
Kolmekymppisellä alkaa olla jo pitkä parisuhdehistoria. Ne auttavat muovaamaan käsitystä siitä, mitä haluaa parisuhteelta.
“Olen ollut alkoholisoituneen ihmisen kanssa, narsistin kanssa ja traumatisoituneiden ihmisten kanssa. Alkaa tulla näkemys, mitä haluaa ja mitä ei todellakaan halua. Kolmekymppisenä rima nousee koko ajan”, eräs sinkku kertoo.
Toisaalta entiset suhteet voivat olla taakka, ja haitata uusien suhteiden muodostamista. Vaikeat parisuhteet on hyvä käsitellä, jotta ne muodostuvat voimavaraksi.
6. Suhdetta ei tarvita, vaan halutaan
Monet kolmekymppiset ovat tottuneet asumaan yksin. He itse asiassa jopa pitävät siitä ja se on heille taloudellisen itsenäisyyden vuoksi mahdollista. He eivät tarvitse ketään jakamaan kotia, ja toiset jopa haluavat asua yksin.
Koska suhdetta ei kipeästi “tarvita”, vaan se olisi kiva lisä, kumppanilta myös vaaditaan enemmän. Jos kumppani ei ole juuri itselleen sopiva, ja mieluummin ollaan vaikka pitkään yksin kuin keskinkertaisessa suhteessa.
“Kokemukset aiemmista parisuhteista ovat opettaneet sen, että niissä on hyvä olla ja haluan sellaista, mutta miehen pitää olla tietynlainen, että jaksan sellaisessa olla”, eräs Lovenan käyttäjä kertoo.
7. Paineet ulkopuolelta kovenevat
Kolmekymppisenä aletaan jo sukujuhlissa kysellä, että mikäs on vikana, kun sopivaa puolisoa ei ole löytynyt. Vanhemmat kaipaavat lapsenlapsia. Saattaa vaikuttaa siltä, että ympärillä kaikilla on jo vakava, pitkään kestänyt suhde, ja myös se luo paineita.
8. Deittailukulttuuri vaatii totuttelua
Erityisesti alkuun nykyajan deittailukulttuuri vaatii opettelua. Kolmekymppiset eivät välttämättä ole kasvaneet deittisovellusten maailmassa nuoruuttaan, ja joillekin saattaa esimerkiksi pidemmän parisuhteen jälkeen tulla nettideittailu ensimmäistä kertaa elämässä ajankohtaiseksi.
Eräs Lovenan käyttäjä kertoo, että hän ryhtyi kaksikymppisenä suhteeseen ja erosi kolmekymppisenä, jolloin nykyajan deittailukulttuuri tuli täysin uutena asiana ja vaati opettelua.
“Olen ollut aktiivinen nettideittailuäppien käyttäjä ja neljään sinkkuvuoteeni on mahtunut kivoja kohtaamisia, muutamia ihastumisia, mutta myös ghostaamista, lukemattomia ohareita, pettymyksiä sekä keskusteluiden tyrehtymisiä”, hän kertoo.
9. Deittailusovellukselta halutaan enemmän
Sopivan deittailualustan löytäminen voi olla vaikeaa. Vaihtoehtoja on monia, eivätkä sinkut aina tiedä, mihin kannattaa tehdä profiilia.
“Tietyissä äpeissä ei ole sellaisia, jotka etsivät vakavaa parisuhdetta. Se on tylsää, kun on ihmisiä, jotka haluaisivat jo vakiintua”, eräs sinkku kertoo.
“Oman kokemukseni mukaan miesten mielenkiinto minua kohtaan ei pysy 3 treffejä kauempaa yllä. Sen jälkeen kyllästytään ja etsitään jo uusi ja parempi. Jokaisen pyyhkäisyn takana on taas uusi mahdollisuus”, toinen päivittelee turhautuneena.
Samainen sinkku kertoo, että kun hän liittyi Tinderiin ja työkaverit näkivät hänen profiilinsa, hänelle alkoi tulla työsähköpostiin ehdotteluja ja se oli inhottavaa. Hän kertoo, että naisena miesvaltaisena alalla työskentelevä joutuu miettimään tarkasti, missä haluaa seuraa hakea.
Onko kumppanin löytäminen kolmekymppisenä mahdoton tehtävä?
Tässä tekstissä luetellut asiat tekevät kumppanin löytämisestä haastavaa, mutta ei mahdotonta. Monet päätyvät kolmekymppisenä hyvään parisuhteeseen. Mikäli tunnistit itsesi useammasta kuin yhdestä kohdasta, Lovena saattaa olla sinulle oikea sovellus.
Lovena on suunniteltu sinkuille, jotka ovat kyllästyneitä leikkimiseen ja irtosuhteisiin, ja toivovat jo jotain pysyvämpää elämäänsä. Se tarjoaa mahdollisuuden etsiä kumppania ilman baarissa roikkumista ja tarjoaa laadukkaita kumppaniehdokkaita irtosuhteiden etsijöiden sijaan.
SUBMIT YOUR COMMENT